Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

Hoitokirjaan kuuluvat kaikki hoitotarinat, joita meidän vuokraajat/hoitajat kirjoittavat.

Täällä saattaa esiintyä satunnaisesti tehtäviä, joita toivotaan toteuttamaan joko sisällyttämällä tarinaann tai kirjoittamalla siitä tehtävästä yksi tarina.
Tarinoistanne saatte tietenkin palkkaa, joka on 20v€-70v€/tarina.

Ihania hoitohetkiä tai rauhallisia maastolenkkejä hevostenne kanssa.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Eke

20.01.2018 18:30
Tarina 2 -

Haukottelen syvään kun parkkeeraan autoni Elven Landsin pihaan. Sammutan auton, nousen ulos ja hengitän keuhkoihini hevostallin “raikasta” ilmaa. Otan takapenkiltä Niken treenikassin, jossa oli läjä omia ratsastuskamppeitani, muovipussin jossa oli ratsastussaappaat ja lyhyet kumisaappaat ja lukitsen ovet. Suuntaan askeleeni yksityistallin suuntaan heilauttaen treenikassin olalleni. Tutkailen maisemia, jotka näkyvät nyt paremmin kun on selvästi valoisampaa kuin eilen. Näen eräässä tarhassa tutun mustan hevosen, jolla on punainen toppaloimi selässään. Kello on vasta kymmenen, eli Solo tuskin on kerennyt olla hirveän kauaa ulkona. Kävelen tarhaa kohti ja kaivelen takkini taskusta pussia, jossa on porkkananpaloja. Solon huomatessa minut ori ravaa tarhan toisesta päästä luokseni korvat hörössä ja huiskauttelee häntäänsä puolelta toiselle.
“Hei komee poika”, tervehdin ja ojennan porkkananpalaa mustaa hevosta kohden. Se haistelee herkkua nopeasti ja nappaa sen suuhunsa, jota seuraa äänekäs rouskutus.
“Mä tuun kohta hakee sut sisälle”, puhelen ja rapsutan orin otsaa. Sen korvat kääntyilevät eteen ja taakse ja sen silmäluomet alkavat lupsua. Hymyilen kuin hullu, sillä luottamuksen rakentaminen Solon kanssa on kestänyt todella pitkään, ja vasta puolen vuoden sisään tällaiset hetket ovat olleet mahdollisia.


Kehtaan lopulta jättää Solon yksin tarhaan riehumaan ja kävelen yksityistalliin. Aikomukseni on järjestää oma kaappini ja tarkastaa mitä varusteita täytyisi ostaa. Ainakin estesatula, jotta päästäisiin Solon kanssa kunnolla valmentautumaan ja kisaamaan esteillä. Koulusatula tulikin ostaessa mukana edelliseltä omistajalta, joka olisi halunnut Solosta kouluhevosen.
Nostan kaappiini ensimmäiseksi parit varavaatteet. Solon kanssa ei ikinä tiedä päätyykö mutalätäkköön vai lantakasaan, joten varavaatteet olen todennut erittäin hyödyllisiksi. Heitän kaapin pohjalle ratsastussaappaat ja kumpparit ja suljen kaapin. Kiinnitän huomioni nyt Solon varusteisiin, joista turhimmat voisi myydä pois ja ostaa tilalle uudet, kuten äitini aina sanoo. Kun sain ensimmäisen ponini, äitini osti innostuksissaan sille kaikki varusteet mitä kaupasta löytyi. Toisen ponin kohdalla kävi vähän sama juttu, ja nyt kun ostimme Solon, äitini on enemmän innoissaan kuin koskaan. Hän on pahempi varusteintoilija ja materialisti kuin minä, vaikka itsekin luettelisin itseni jo hulluksi.
Niken kassi täyttyy nyt Solon vanhoista pinteleistä, huonoiksi todetuista kuolaimista, parista suitsien otsapannasta ja vanhoista suojista. Äitini saisi hoitaa niille uudet omistajat, jos jollain olisi käyttöä. Jätän kassin kaappini eteen, vien harjapakin käytävälle ja lähden hakemaan Soloa.


Kun vihdoin pääsemme Solon kanssa talliin - tammoille tanssahtelun, pyörähdyksien, hirveän hirnumisen ja puoliksi pystyyn hypähtelemisten jälkeen - kiinnitän uljaan mustani käytävälle, sillä talli on tyhjä. Olisi mukava nähdä muita yksäreitä ja heidän omistajiaan ja tutustua. Jos vaikka saisi maastoseuraa. Solo kulkee paremmin maastossa toisen hevosen kanssa, ellei toinen hevonen ole myös ori.
“Rauhotu nyt”, komennan ja kiskaisen narusta orin pään ylös harjapakilta. Hevonen on nähnyt ja tutkinut harjapakkinsa läpikotaisin lähes jokaisella harjauskerralla, mutta silti sen kiinnostus tuota laatikkoa kohtaan säilyy.
“Sä tiedät kyllä mitä siellä on, sun ei tarvi kattoa sinne”, murahdan ja taputan mustaa kaulaa, kun ori luimistaa korviaan. Otan punaisen pölyharjan ja alan harjaamaan Soloa läpikotaisin.


Nostan Solon selkään mustan yleissatulan, jossa on punainen satulahuopa vihreillä reunaviivoilla. Muutaman vanhan tallikaverini kanssa vitsailimme, että se on suoraan Guccilta tilattu väriensä takia. Pujotan rintaremmimartingaalin satulavyöstä läpi ja kiinnitän vyön, jolloin Solo pureskelee kuolaintaan ja luimistelee.
“Kestät kyllä”, tokaisen ja taputan hevosta lavalle. Solo pärskähtää kuin vastaten kieltävästi ja siirtää takamustaan seinään päin. Vaihdan lämpimät talvikenkäni ja villasukkani ruskeisiin ratsastussaappaisiin, joissa onneksi on vuori, sillä pelkkä nahka olisi jääkylmää jaloilleni. Laitan kypärän päähäni ja tungen ratsastushanskat takkini taskuihin. Potkaisen harjapakin sivuun, ettei se ole kenenkään tiellä. Harjapakissa lukee kyllä “Solo”, eli jos joku nyt sen haluaa tieltään siivota toimittaisi pakin Solon paikalle.
Irrotan Solon ketjuista ja lähden taluttamaan oria ulos tallista. Se koittaa nostaa päänsä yläilmoihin, mutta napakka ärähdys ja tiukka käsi ohjissa saa hevosen myöntymään ja kävelemään normaalisti isolle kentälle asti.


Alkuverryttelyn käynti- ja ravitaivutuksien jälkeen alan ratsastamaan oria ravissa parempaan muotoon. Se koittaa vastustella ja nostelee päätään, jolloin koitan vain pitää käteni rauhassa ja pidättelen. Solon kanssa tekee ison virheen, jos alkaa riehumaan käsillä. Se on yllättävän herkkä ja menettää hermonsa todella helposti, vaikka tekisikin vain pienen virheen. Hetken temppuilun jälkeen ori antaa periksi ja taipuu niin kauniisti kuin osaa. Se kannattelee päätään paremmin ja antaa periksi avuille, sekä ravista tulee paljon liitävämpää. Silmäkulmastani näen kuitenkin miten hevoseni musta häntä pyörii kuin ropelli, josta tiedän Solon suunnittelevan jotakin. Ehkä pientä pukkisarjaa tai ryöstölaukkaa?
Noin kymmenen minuutin vaikuttavan ravityöskentelyn jälkeen nostan oikean laukan. Solo ponkaisee laukkaan kaikella voimallaan ja tekee pari ilopukkia, koittaen kokoajan laukata lujempaa.
“Prrr”, yritän rauhoitella. Teen pidätteitä ja istun mahdollisimman syvällä satulassa hampaita purren. Solo yrittää purra kuolaimeen kiinni ja haluaa juosta lujempaa. Käännän orin voltille kentän päätyyn, jolloin sen on pakko hidastaa ja antaa periksi avuilleni. Sen häntä muistuttaa edelleen helikopterin ropellia, mutta Solo tuntuu kuitenkin rauhoittuvan sen verran, että laukkatyöskentely alkaa toimia.


Tunnin ratsastettuani annan Solon kävellä pitkin ohjin. Taputan uljaan ratsuni kaulaa ja kehun vähän, jolloin orin korvat kääntyvät kuuntelemaan. Hevonen pärskähtelee ja venyttää kaulaansa oikein pitkäksi. Loppujen lopuksi Solo kulki hyvin verrattuna siihen, että yleistä on pukkilaukat ja tippumiset.
Pysäytän orin portin kohdalle ja valutan itseni selästä pois. Nostan jalustimet ja höllään satulavyötä ja lähden taluttamaan Soloa takaisin talliin. Katson puhelintani ja huomaan kellon olevan puoli kaksi. Solo pääsisi tarhaan syömään päiväheiniään ja minä pääsisin kotiin syömään ruokaa.

Tällä kertaa talli ei ole tyhjä. Käytävällä häärää punatukkainen tyttö tummanvihreässä sadetakissa valkoisen ponin karsinalla. Hän kääntyy katsomaan kun Solon kaviot kolahtelevat tallin lattiaan.
“Moi!” tyttö tervehtii ja astelee lähemmäs, kun talutan Solon karsinaan.
“Moi vaan”, tervehdin takaisin ja otan kypärän päästäni. Huomaan tytön tutkailevan Soloa.
“Mä oon Inari ja toi valkonen poni on mun Tuittu”, tyttö esittäytyy ja katsahtaa poniaan karsinassa.
“Mä oon Ekaterina, sano vaan Ekeks. Tää on Solo”, esittelen itseni ja hevoseni. Solo pyrkii ulos karsinasta uteliaana ja Inariksi esittäytynyt tyttö palaa oman poninsa pariin.
Riisun Sololta varusteet ja heitän sille fleeceloimen selkään. Kannan varusteet varustehuoneeseen, laitan satulan paikalleen ja alan puhdistaa suitsia sekä suojia.


Kellon ollessa vasta kaksi laitan Sololle harjauksen jälkeen punaisen toppaloimen selkään ja punaisin pehmustein varustetun riimun päähän. Ori saisi tarhailla ja mussuttaa päiväheiniään siihen asti että hevoset otettaisiin sisään. Napsautan narun kiinni riimuun, liu’utan karsinan oven auki ja lähden taluttamaan Soloa tarhoille päin. Inaria ja Tuittua ei näy enää tallissa ellen ole täysin sokea. Solo kävelee vierelläni tarhaansa kohden, kunnes näkee valkoisen tamman ja Inarin. Sen tanssishow alkaa, ja minä turhautuneena raukkana roikun orin riimunnarussa kiinni. Musta hevonen pyörähtelee ja pärskähtelee kuin esiintyäkseen Tuitulle.
“Sori Solo, se ei oo sun tammas”, naurahdan ja tartun kiinni riimusta. Solo antaa periksi, kuitenkin vilkuilee kokoajan Tuitun suuntaan, joka vain tuijottaa hölmöä hevostani.
“Näätkö nyt, se kattoo että mikä pölvästi sä oikeen oot”, tokaisen Sololle, joka haluaisi niin kovasti tehdä tuttavuutta. Vihdoinkin pääsen orin tarhalle ja lasken hevosen sisään. Se lähtee innokkaasti ravaamaan tarhan toiseen päähän. Jos Solo osaisi puhua, uskon, että se sanoisi pitävänsä tästä paikasta, kuten minäkin.

- toivottavasti nyt tuli kappalejaot!  huh, tuntuu että toi loppu oli tosi hutaistu, sori siitä

Nimi: Eke

13.01.2018 12:13
Tarina 1 - saapuminen Elven Landsiin
Haukottelen ja venyttelen isosti kun pääsen vihdoinkin autosta ulos. Niin tilava kuin se maasturiksi olikin, pitkän matkan jälkeen se ei enää niin tilavalta tuntunutkaan. Katselen ympärilleni ja tajuan, että on alkanut jo hieman hämärtää. Lähdimme aikaisin aamulla ja nukuin puolet matkasta, joten en tajunnut ajankulua. Käännyn katsomaan isääni kulmat kurtussa.
"Kauanko meillä oikeen kesti?" kysyn ja kävelen samalla trailerin taakse. Isäni ei kerkeä edes vastaamaan, kun kuulemme ripeitä askeleita.
"Hei! Ootte varmaan Ekaterina ja Solo?" nainen kysyy kun pääsee trailerin luokse.
"Joo, sano mua vaan Ekeks", tervehdin ja esittelen myös isäni naiselle, joka kertoo olevansa Cecilie.
"Pahoittelen, että tulemme näin myöhään", isäni sanoo ja yrittää selkeästi peitellä vahvaa venäläisaksenttiaan. Jopa vuosien ulkomailla asumisen jälkeen hän ei ole päässyt siitä eroon, ja joka kerta hänen peitellessään sitä minä joudun peittelemään omaa nauruani.
Esittelyiden ja pienen höpöttelyn jälkeen Solo ilmoittaa tyytymättömyytensä palveluun kolistelemalla traileria. Yleensä hyväkäytöksinen ori osaa olla oikea diiva kun asiat eivät mene sen mielen mukaan. Avaamme isäni kanssa trailerin lastaussillan ja näen Solon katsovan meitä kyllästyneen näköisenä.
"Anteeksi vaan diiva, pääset ihan just ulos sieltä", naurahdan kun kiipeän traileriin Solon pään viereen. Heinäverkko on melkein tyhjä ja siihen on revitty isompia reikiä Solon toimesta. Ei muuta kuin taas uuden heinäverkon ostoon..
Irroitan riimunnarun joka on kiinnitetty trailerin seinään ja napsautan punaisen narun kiinni punaiseen, pehmustettuun kuljetusriimuun. Solo on tylsyydessään yrittänyt repiä punaista kuljetusloimeaan pois ja oikean etujalan punainen kuljetussuoja on puoliksi irti. Olen paha materialisti, ja kaikkien tavaroiden täytyy olla samaa sarjaa tai edes väriä. Sololla suurin osa varusteista on punaisia, sillä se väri sopii mustalle orille täydellisesti. Kiinnitän äkkiä kuljetussuojaa vähän paremmin ja olen tyytyväinen, että muistin kiinnittää loimen kunnolla, jotta helposti tylsistyvä uljas ratsuni ei saisi revittyä sitä pois. Solo osaa olla oikea kiusankappale, ja uutta loimea tai pinteliä tai mitä tahansa tavaraa saa olla ostamassa välillä useampiakin kertoja kuukaudessa, kun tavara unohtuu orin läheisyyteen.
Solo peruuttaa normaalia vauhdikkaammin ulos trailerista ja tekee nopean pyörähdyksen pää ylhäällä ja korvat hörössä. Sen silmät ovat suurina ja sen sieraimista kuuluu korahduksia, kun ori hämmästelee mihin kummaan on saavuttu. Se heiluttelee häntäänsä ja pärskähtelee kuin se olisi järkyttynyt.
“Äläs nyt, mennäänpä sitten talliin”, puhelen Sololle rauhalliseen äänensävyyn ja lähden Cecilien perässä yksityistalliin, kun isäni jää purkamaan tavaroita autosta.
Totean, että uudessa paikassa on ehkä helpompaa ottaa Solon kuljetuskamat pois jos se on kiinni käytävällä. Cecilie jää istumaan pienelle jakkaralle parin metrin etäisyydelle ja kertoo tallin toiminnasta, kun otan Sololta pois kuljetussuojia. Solo keskittyy nyt nuuskimaan ilmaa ja katselemaan ympärilleen.
“Tässä tallissa on kolme muuta yksäriä kans”, kuulen Cecilien sanovan. Katsahdan ympärilleni ja näen eräässä karsinassa valkoisen ponin. Se tuntuu katsovan meitä hieman närkästyneenä.
“Solo saa tarhata yksin tai sille voidaan etsiä tallin hevosista joku tarhakaveri”, Cecilie jatkaa ja nousen seisomaan saatuani kuljetussuojat pois.
“Jooo, no aluksi ainakin se vois tarhata yksin. Jos sitten löytyy joku ruuna joka vois tarhata Solon kanssa ni voitaisiin kokeilla”, vastaan ja avaan loimen soljet. Nostan sen pois orin selästä, jolloin se nostaa päänsä niin korkealle kuin mahdollista ja ärsyyntyneenä siirtää takamuksensa kauemmas. Taputan sitä kaulalle ja taittelen loimen maahan hetkelle. Samaan aikaan isäni tulee talliin raahaten hirveää tavarakasaa. Hänellä oli käsissään kasa loimia ja riimuja sekä pussi, jossa oli pinteleitä.
“Mihin nämä?”, hän kysyy ja Cecilie lähtee näyttämään tietä varustehuoneeseen. Kurotan ottamaan punaisesta harjapakista - yllätys yllätys - punaisen harjan, jolla ajattelin pikaisesti harjata Solon.
“Jätän kaikki sun tavarat vaan tonne yhteen kasaan, saat itse järjestellä ne”, isäni toteaa kävellessään takaisin autolle päin. Hän tietää, että jos edes yrittäisi järjestellä tavaroita puolestani, perfektionistin puoleni ei kestäisi sitä.
“Punainen taitaa olla sun lempiväri?” Cecilie arvaa ja istuutuu takaisin jakkaralle.
“No joo, ja se sopii Sololle niin hyvin”, vastaan ja virnistän. Solo tässä vaiheessa on siirtynyt tutkimaan harjapakkia, joten nykäisen riimunnarusta ja se kiskaisee päänsä takaisin ylös.
Heitettyäni Sololle fleeceloimen ja pintelit jalkoihin päästän sen karsinaan. Isäni sai varusteet raahattua talliin ja lähti kotiin, sillä minulla menisi vielä muutama tunti. Ajattelin järjestellä varusteet ja sitten käydä taluttelemassa Soloa ulkona.
Astelen varustehuoneeseen ja tuijotan hetken kasaa, josta löytyi jos jonkinlaista varustetta. Solon kaksi satulaa olivat telineissä omilla paikoillaan suojapussit päällä. Solon aachensuitset että meksikolaisetkin näkyivät olevan niputettuina omissa suitsitelineissään. Solon kahden satulatelineen alle isäni oli työntänyt pienen varustelaatikon, josta löytyi kaikenlaista “turhaa” tavaraa. Vedän laatikon satulan alta pois ja avaan sen. Kuolaimia, muutamat apuohjat, turhia suojia ja harjoja. Laatikossa olisi hyvin tilaa vielä parille kevyemmälle loimelle, joille ei ollut näin talvella käyttöä. Viikkaan kaksi kesäloimea laatikkoon. Tällä hetkellä Sololla oli käytössä vain se fleeceloimi joka sillä oli nytkin, ja yksi ulos sopiva kevyttoppis, joten paksumman toppaloimen aion viikata laatikon päälle, jos sitä vaikka tarvitsee.
Järjestellessäni tavaroita aika kuluukin yllättävän nopeasti. Kello on jo lähemmäs kuusi, kun vien pari riimua ja kevyttoppiksen Solon karsinalle. Loimen laitan telineeseen ja riimut kahteen koukkuun, jotka onneksi eivät olleet Solon saatavilla. Ori katselee uteliaana kaltereiden välistä touhujani ja hörähtää. Se saa automaattisesti hymyn huulilleni. Kaikkien vaikeuksien jälkeen orista on kuoriutunut hyväsydäminen pieni riiviö, joka saa aina välillä hermoni riekaleiksi.
Otan riimunnarun ja napsautan lukon Solon riimuun. Ori lähtee innokkaasti karsinasta ulos, ja tallista päästyämme suuntaamme siihen suuntaan, missä muistelin Cecilien sanoneen maneesin sijaitsevan. Pieni jaloittelu tekisi hyvää orille. Se kulki vierelläni pää pystyssä ja korvat höröllä, mutta kummallista kyllä, se ei vetänyt mihinkään suuntaan yhtään. Vielä pari vuotta sitten kun sain Solon, narussa kulkeminen oli suoraan sanottuna helvettiä. Kasvattajaltaan Solo oli päätynyt nuorelle tytölle, joka ei osannut käsitellä oria yhtään. Minulle tullessani se oli hermoheikko ja tottunut siihen, että sitä ei komennettu ja se sai tehdä mitä halusi. Vuodessa se kuitenkin muuttui hirmuisesti, ja nyt kahden vuoden yhteisen taipaleen jälkeen se luotti minuun ja totteli minua kuin pieni lapsi äitiään.
Noin 20 minuutin talliympäristössä kävelyn jälkeen saavuimme jälleen talliin. Vien Solon sen karsinaan ja kiinnitän oven vielä turvalukolla. Cecilie oli aiemmin sanonut, että voi hoitaa ruokinnan, joten voisin huoletta lähteä kotiin. Solo tunkee turpansa kaltereiden läpi ja annan pusun sen turvalle.
“Heippa poika, nähdään huomenna”, sanon ja lähden odottamaan kyytiäni kotiin.

- okei en tiedä tuliko tää tarina nyt kaksi kertaa, koska kun lähetin sen se ei ilmestynyt tänne

Vastaus:

Tosi kiva tarina. Pidin sen pituudesta ja kuvailusta paljon. Kuten sanoit, niin kappalejaot olisivat olleet hyvät, mutta lukeminen sujui silti hyvin ja kiinnostus säilyi loppuun asti.
Kiva tarina ja saat siitä 40v€

- Cecilie

Nimi: Inari

11.01.2018 19:41
1. Hoitomerkintä - "PONIPOWERIA"

Trailerin kolinaa, vativaa hirnuntaa, heinäverkon näpertelyä, siitä on pienten ponien muuttomatkat tehty - tämä päti ainaskin Tuikun kohdalla. Munhan olisi pitänyt jo olla tottunut tammulin tempauksiin, mutta jotenkin kuljetukset sai aina mun hermot kireälle. Oli lastaus jäänyt vähän kiireelle, kun mä olin unohtunut tapittamaan telkkarista Ponipulmia. Äiti oli onneksi auttamassa, joten saatiin poni sentään lastattua. Sinne Ponipulmiin olisi meidänkin pitänyt päästä, vaikken ruotsissa hirveästi loistanutkaan - kuten en juuri missään kouluaineessa, kröhöm... Nyt täytyi kuitenkin vain skarpata, sillä me oltiin matkalla uudelle tallille, Elven Landsiin. Hyvä ensivaikutelma oli kaiken a ja o, vaikkei se Tuittusen kanssa mikään hirveän toteutuskelpoinen ollut. Peltomaisemat vilistivät silmieni ohi kärkkyessäni äidiltä loppumatkan pituutta. "Ihan kohta" ei enää kelvannut, halusin vain päästä jaloittelemaan ja eroon kauheasta kolinasta. En mä edes ollut enää ihan varma, miksi mulla oli niin haastava poni, mutta olin mä jo tottunut siihen kaikkeen.

Vihdoinkin suuri farmariauto kaarsi tallipihalle. Mä hyppäsin melkein vauhdista ulos ovesta ja nilkassani tärähti. Olinhan mä vasta eilen saanut kuusiviikkoisen kipsin pois jalasta... Seuraavaa odotellessa. Yhdellä jalalla pomppien mä kinkkasin trailerin luo ja avasin etuoven huutaen samalla äidille, että menisi avaamaan takaluukkua. Tallin omistajaa, jota mä olin kuullut kutsuttavan Cecilieksi,ei ollut vielä kuulunut, mutta eiköhän kohta kehkeytyisi kunnon katastrofi, joka viimeistään saisi hänet paikalle. Oven takana vastassa oli tyhjäksi nyperretty heinäverkko ja irvistelevä poni. Nahkariimun pehmusteissa sojotti heinänkorsia ja riimunnarun solmua oli nyhdetty auki. Perus setti. Mä irrotin tuittuilevan ponin, joka kerran ehti kädestäkin napata, trailerista ja huusin äidille olevansa valmiina, jos Tuikku päättäisi tehdä jotain päätöntä. Kyllähän se tietysti nousi takasilleen niin, että mä puoliksi jäin alle, mutta karkuun se ei pitkältä narulta päässyt. Au, juuri se kipeä nilkka! Ei tuo silti ollut edes niin paha kuin voisi.

Kuten arvata saattoi, Ceciliekin oli hetkessä paikalla kuultuaan Tuikun aiheuttaman melun. Tarhoissa hevoset ravailivat hermostuinena hännät tötteröllä ja hirnuivat korviavihlovasti, lukuunottamatta rauhallisimpia tyyppejä, jotka hädin tuskin korvaansakaan lotkauttivat ponin show'lle. Oli niitä hevosiakin sitten niin monia erilaisia, että oksat pois!
"Tuikku, oletan?" Cecilie hymyili ystävällisesti ja ojensi kätensä äidille.
"Juu, kyllä me Innan kanssa kutsutaan ihan Tuituksi", äiti virnisti vastaten tervehdykseen. Mä pidättelin sillä välin hulluna steppaavaa ponia, jonka silmät oli ihan lautasina. Vähän se rauhottui, kun äiti kaivoi ponille taskusta sokeripalasen. Se oli joku niiden juttu, ei multa sokeria poimittu yhtä hellästi. Cecilie johdatti koko konkkaronkan punertavanväriseen, ihanan kodikkaan oloiseen yksäritalliin, joka kumisi tyhjyyttään muiden ulkoillessa.
"Meille on tässä huomenna tulossa puoliveriori, mutta se sijotetaan sitten vähän kauemmaksi, niin saa Tuikku olla rauhassa", Cecilie hymyili mun taluttaessa Tuittuilijaa sisälle karsinaan. Oikein hyvä, ei liikaa populaa joka saisi ponin hermostumaan. Karsinoissakin oli vahvat kalterit ja tuplalukotkin vielä!

Cecilie lähti takaisin karsinoita siivoamaan, kunhan oli ensin näyttänyt meille varustehuoneen ja rehulan sun muut tarpeelliset paikat. Mä heitin Tuikulle vähän heiniä pureskeltavaksi, niin poni ei heti tylsistyisi ja rikkoisi kaikkia paikkoja, vaikka rakenteet näyttivätkin vahvoilta. Äiti auttoi mua vielä ottamaan Tuitulta kuljetussuojat pois ja vaihtamaan kevyttoppiksen tallifleeceen. Me oltiin sovittu, että Tuikku olisi vähän aikaa sisällä totuttelemassa uuteen talliin ja sitten se vietäisiin ulos, joten mä olin jo varannut karsinan luokse pehmustetun tarhariimun, kaulakappaleisen toppiksen ja all-in-one-tarhasuojat, ilman niitä se kolhisi jalkojaan jatkuvasti. Äiti antoi mulle vielä pusun ja pyysi sitten soittamaan, kun mut voisi hakea ja muistutti käyttämään keppejä aina kun mahdollista - mun nilkka oli jo nyt taas kärsinyt.

Mä hain siis kepit autolta ja kinkkailin niillä varustehuoneeseen, sillä kaikki Tuikun varusteet piti vielä käydä läpi - loimiakin sillä oli hirmuisen paljon, kun koko poni oli jalkoja, päätä ja hännäntyveä lukuunottamatta klipattu ahkeran treenin takia. Ponin kaikki kolme satulaa mä olin jo asetellut telineisiin pinkkien huopien kanssa - tummanruskea, kallis koristetikattu estesatula, yhtä lailla arvokas koulusatula ja tavallinen, synteettinen yleissatula. Mun vanhemmat halusi vain parasta mulle ja kolme satulaa oli pikkuraha arvostetulle lakimiehelle - isälleni. Sitten olivat ponin turparemmittömät höntsäilysuitset, uudenuutukaiset meksikolaiset, joiden turpapehmuste oli vastustamattoman pörröinen ja topatut enkkusuitset kouluratsastukseen. Suojia ja harjoja oli koko kassillinen, löytyi kaikkea juuriharjasta selvityssprayhin ja putseista hivutussuojiin. Loimiakin oli kunnon kasallinen, joka hädin tuskin mahtui hyllypaikallemme, pääsääntöisesti kaikki pinkkejä. Fleeceloimi, villaloimi, ötökkäloimi ja -huppu, enkkuviltti, kevyttoppis, toppis, joka tosin oli tällä hetkellä Tuitun karsinalla ja sadeloimi sekä muutama muukin tarpeellinen juttu.

"Poni, nyt!" karjaisin Tuitulle, joka oli heti hampaat ojossa vastassa, kun mä saavuin sen karsinalle. Kepit oli suosiolla jääneet satulahuoneeseen. Mä nappasin tammulin käytävälle ketjuihin kiinni, kun loimitin sen - pari kertaa tuli potkuja, jotka kaikki kuiteskin onnistuin väistämään. Tarhasuojat meni joka jalkaan ja sitten vaan ketjunaru mukaan ja menoksi. Mä talutin ponia tottuneesti, vaikka se hyöri ja pyöri milloin mihinkin suuntaan. Tuitun viereisiin tarhoihin ei tarkoituksella oltu vielä laitettu ketään, ettei se niitä heti purisi kuoliaaksi - ei se ollut sentään sellaista ennenkään tehnyt, mutta varmuuden vuoksi. Annoin vielä pusun ponin poskella luimimisesta huolimatta ja sitten päästin sen vapaaksi. Kunnon pukkisarjathan sieltä tuli, siksi tarhasuojat piti aina teipata kenttäsuojien lailla kiinni, ettei heti ekoista pukeista irtoaisi. Mä jäin naru kädessä nojailemaan aitaan ja kattelemaan ponin rallia. Kai se oli ihan onnellinen täällä Elvenissä, kuten mäkin taisin olla.

Vastaus:

Tämäpä oli todella hienosti kirjoitettu. Into lukiessa säilyi aivan loppuun saakka ja jaksotus oli hyvä. Tykkäsin kovasti tästä tarinasta ja Tuittu olikin varsin mielenkiintoisella tuulella. Onneksi ei käynyt pahasti ja sait isoimmat potkutkin väistettyä.
Odotan innolla seuraavaa tarinaa. Saat tästä 50v€

- Cecilie

Nimi: Aleksandra

14.09.2017 19:01
Jatkoa.………
Kun sain hidoin tsokkini pois. Kävin hakemasa pandan riimun. Kävelin sen karsinan luokse.
- hei,sanoin.
Ajattelin lähteä ratsastamaan pienelle este treenille. Kun olin saanut pandan kiinni keskelle käytävää kävin hakemassa pandan harjat. Kun tulin takaisin Harjasin pandan. Laitoin suitset sekä satulan. Lähdin ratsastamaan maastoon. Hyppin tukkien yli. Hidoin saatiin hypättyä otin kaikki varusteet pois ja otin sen karsinaan.Lähdin kotiin.

Nimi: Emma

09.09.2017 17:17
-Syyskuinen harmaa lauantaiaamu, mumisen avatessani verhot.
Viikko oli ollut aluksi aurinkoinen, mutta sitten alkoi tulla vettä. Menen kylpyhuoneeseen pesemään hampaani ja huuhtelemaan kasvoni viileällä vedellä. Menen takaisin huoneeseeni, heitän yöpuvun sängylle, ja avaan vaatekaapin. Kaapin sisältö leviää pitkin lattiaa avatessani oven.
-Jahas, pitäisi ehkä siivota, tirskahdan.
Etsin jalkaani nopeasti mustat ratsastushousuni sekä päälleni Kings Landin hupparin. Otan käteeni hiusharjan ja alan harjata pitkiä vaaleita hiuksiani. Vedän hiukseni nopeasti poninhännälle ja lähden alakertaan syömään aamupalaa. Nappaan pussista nopeasti pari ruisleipää ja voitelen ne. Lähden sitten laittamaan takin päälleni ja kengät jalkaan. Otan kypäräni naulasta ja lähden pyöräillen tallia kohti.

Kapu hirnahtaa minulle avatessani yksityistallin oven. Sen pieni pää kurkkaa ikkunasta. Naurahdan ja menen silittämään ruunaa. Annan sille aamuruuan ja menen etsimään pari porkkanaa kaapistani. Annan Kapulle porkkanat ja vien sen ulos tarhaan. Kun Kapu on tarhassa, menen siivoamaan sen karsinan. Kun astun karsinaan niin, ettei Kapu ole tiellä, järkytyn nähdessäni karsinan melkein kokonaan likaisena. Huokaisen.
-Ponin omistajan life, parasta ikinä, mutisen.
Luna tulee paikalle iloisesti moikaten.
-Moi Emma!
-Moi Luna, vastaan hymyillen.
-Ihana karsina sulla siivottavana, Luna tirskahtaa.
-Joo-o, ponin omistajan elämä on siivousta ja ruokkimista, naurahdan.
-Varsinkin kun Kapu on järkyttävä ahmatti. Söi entisellä tallilla melkein seinätkin jos joutui olemaan sisällä.
-Voi ei, Luna nauraa
-Mut mun pitää nyt mennä hoitaa Nea, joten törmäillään!
-Juu törmäillään, vastaan.

Puolen tunnin kuluttua olen saanut karsinan siivotuksi. Haen Kapun tarhasta käytävälle. Haen Kapun harjat ja alan sukia valkoista ponia, joka oli juuri päättänyt piehtaroida tarhan pahimmassa mutalätäkössä. Huokaisen taas. Cecilie tulee käymään tallissa juuri kun hinkkaan todella pinttynyttä pissaläikkää Kapun takajalasta.
-Hei Emma, miten sujuu?, Cecilie kysyy.
-Moi, ihan hyvin, tää poni on vaan niin rasittava, sanon noustessani venytellen ylös.
-Huomaan, Cecilie naurahtaa.
-Menetkö muuten ratsastamaan?, hän kysyy heti perään.
-Joo, ajattelin mennä, vastaan.
-Varo sitten, tuolla kentän lähellä olevassa metsässä rymisteli pari hirveä edestakaisin, Cecilie varoittaa.
-Okei, kiitos tiedosta.
Cecilie lähtee, ja jatkan harjaamista.

Kun saan ponin viimeinkin harjattua, alan varustaa sitä. Nostan satulan ponin selkään ja kierrän pintelit sen takajalkoihin. Haen suitset ja laitan ne Kapulle päähän. Haen kypärän ja turvaliivin, ja laitan saappaat jalkaani. Otan ohjat kaulalta ja lähden kentälle.

Kentällä nousen selkään. Kapu on heti käynnissä hyvin avuilla. Menen ensin pitkillä ohjilla, mutta sellaisilla, että tunnen Kapun suun ohjien päässä. Muutaman minuutin päästä alan menemään ravia, ja ravissa pohkeenväistöjä. Poni kuuntelee todella hyvin. Päätän ottaa laukkaa. Juuri silloin metsässä rasahtaa ja pellolle rymistelee hirvi. Kapu menee paniikkiin ja juoksee pukitellen ympäri kenttää. Jalustimeni irtoavat ja lennän ponin kaulalle. Kapu säikähtää kaulalle päätymistäni vielä enemmän ja kiihdyttää. Roikun Kapun lyhyellä kaulalla, ja olen melkein putoamaisillani, kunnes poni hidastaa. Pääsen aidan avulla takaisin satulaan. Kävelen hetken tiukilla ohjilla.

Hirvi lähtee hetken päästä, uskallan yrittää uudelleen laukkaa. Nyt laukka sujuu mallikkaasti. Päätän jättää laukkaamisen kierrokseen ja lähteä loppuverryttelemään maastoon. JATKUU

Vastaus:

Todella kiva tarina! Jännitystä jo heti ensimäisessä tarinassa! Saat tästä 50v€

- Cecilie

Nimi: Wenni

01.09.2017 19:31
"Helpompi ois päästää hengestään, kuin päästää sinusta"

Oli aurinkoinen aamu. Aurinko paistoi puiden välistä. Taivas oli pilvetön. Pyöräilin mustalla Jopollani kohti tallia. Saavuin tallin pihalle. Parkkeerasin pyöräni, ja lähdin heti kohti yksityistallia. Hevoset oli viety ulos ja karsinat siivottu. Tarkistin vielä Sirun veden, ja vaihdoin kuivikkeen oljiksi, jos Siru synnyttäisikin etukäteen. Lähdin hakemaan Sirua tarhasta. Huusin tamman nimeä, ja se käveli portin luokse. Laitoin riimunnarun kiinni, avasin portin ja talutin Sirun pois tarhasta. Laitoin vielä portin kiinni. Tänään en ratsastaisi, sillä varsojen syntyminen oli jo todella lähellä. HarjasinSirun kaikilla harjoillani tietyssä järjestyksessä, ja lähdin sitten kävelyttämään sitä maastoon. Oli mahdollista, että Siru varsoisi jo ensi yönä, sillä sillä oli isot vahatipat nisissä, ja Siru oli myöskin hieman stressaantunut. Siru tuntui rentoutuvan vähän luonnossa, sillä se piti muutenkin maastoilusta. Yhtäkkiä mutkan takaa ilmestyi tyttö, joka ratsasti isokokoisella irlannincobilla.
-Hei! hevosen selässä oleva tyttö tervehti.
-Hei vaan, pysäytin Sirun. Kysyin hänen nimeään ja hevosen nimeä, esittelin myös itseni. Tytön nimi oli Laura, ja hevosen Fantti. Juttelimme hetken, kunnes jatkoimme molemmat matkaamme. Mietin, että missäköhän Laura mahtoi asustaa. Rapsuttelin Sirua, ja halasin sitä kerran.
-Pikku rakas....... mutisen.

Päästän Sirun karsinaan, kun olen hoitanut sen. Mietin, että olisi varmasti hyvä tutustua muihin tallilaisiin, joten suuntaan kohti tallitupaa. Siellä istuukin muutama tyttö. Kaikki havahtuvat tulooni, ja esittävät esimerkiksi kysymyksiä siitä kuka olen ja kenet omistan. Esittelin itseni;
-Olen Wenni, ja omistan sen mustan arabin, joka on kantavana, kerroin. Tytöt esittäytyivät Idaksi, Lunaksi ja Emmaksi. Juttelemme kauan, varsinkin tulevasta yöstä, siitä että Siru saattaa varsoa.
-Jännää! Oikeet kaksoset, mitkä niiden nimet tulee olee? Emma kysyi.
-Oikeet nimet Primadonna Soray Awen ox ja Royal Prince Awen ox. Lempinimistä en oo viel jhan varma, mut tamman on luultavasti Priima ja orin Roni, kerroin. Kaikki olivat innoissaan. Lopulta ilta koitti, ja jouduin lähtemään kotia kohti.

Heräsin kuudelta aamulla puhelimen pärinään.
-Haloo, vastasin hieman ärsyyntyneenä. Cecilien ääni kertoo, että varsat ovat syntyneet, ja ovat molemmat hyväkuntoisia. Innostun, ja lähden heti tallille, tosin pyjmassani. Tallissa vastassa on Cecilie, joka hymyilee. Menen hiljaa karsinaan. Siru seisoo hievahtamatta, kun kaksi suloista varsaa juo maitoa sen nisistä.

Tämmönen minisyntymätarina vielä

Vastaus:

Voi kuinka oli ihana lukea tämä synnytystarina :3 Todella kivasti olet käyttänyt tarinoissasi tallin väkeä sekä ulkopuolisia.
Saat tästä tarinasta 40v€

- Cecilie

Nimi: Wenni

01.09.2017 14:45
Saapuminen uudelle tallille

Kannan estesatulan isoon autoomme, ja totean että kaikki on pakattu. Sirun on muuttamassa uudelle, hieman pienemmälle tallille asustelemaan. Olin nimittäin huomannut että pieni arabini stressasi kokoajan isolla ratsastuskoululla, jossa oli yli 400 hevosta. Menin talliin. Monet ystäväni pyörivät Sirun ympärillä hieman haikean näköisinä.
-Tuuthan moikkaamaan sit kun varsat on syntynyt? Sara kysyi. Nyökkäsin. Itsellänikin oli hieman surullinen olo, mutta ajattelin vain Sirun parasta. Laitoimme Saran ja Minkan kanssa Sirulle sinisen verkkoloimen, sekä kuljetussuojat. Laitoin myös uuden riimun tamman päähän. Avasin karsinanoven, ja lähdin taluttamaan Sirua kohti traileria. Sen korvat olivat pystyssä, ja silmät tapittivat suoraan eteenpäin. Siru selvästi aisti, että jotain oli tapahtumassa. Lastaaminen kesti aika kauan, sillä Siru ei pitänyt trailereista. Saimme kuitenkin tamman vaunuun. Halasin jokaista, ja sitten lähdin. Matka ei kestänyt kauaakaan, ja pian saavuimmekin isolle tallipihalle. Nuori nainen käveli autoamme kohti. Nousin ulos autosta, samoin äitini. Nainen tuli tervehtimään meitä.
-Hei, olen Cecilie, sinä olet varmaankin Vivian? Tervetuloa! Cecilie tervehti.
-Juu, olen Sirun omistaja. Voimmeko ottaa sen ulos? kysyin. Cecilie auttoi Sirun ulos ottamisessa. Äitini seurasi vierestä. Kaunis arabitamma peruutti kiireesti ulos trailerista, ja meinasi päästä irti. Kun Cecilie ja äitini juttelivat jostakin, taluttelin Sirua tallipihalla. Se haisteli ilmaa ja pärskähteli aina välillä. Kun se oli rentoutunut, vein sen Cecilien opastamana pieneen punaiseen yksityistalliin. Sirun karsina oli kolmas vasemmalla. Sen karsinakamuina toimivat hannoveritamma Felika, sekä Whels poni Kapu. Otin loimen ja kuljetussuojat pois. Päätin antaa Sirun rauhassa kotiutua, ennen kuin eläinlääkäri tulisi katsastamaan tamman. Siru oli nimittäin tiineenä. Menin ulos tallista. Cecilie ja äitini tulivat minua vastaan.
-Oliko karsina tarpeeksi hyvä? Cecilie kysyi.
-Todella hyvä. Karsinakaveritkin vaikuttivat rauhallisilta, kerroin.
-Ne ovat. Sen takia varasin juuri sen karsinan Sirulle, Cecilie sanoi. Juttelimme vielä muutaman asian läpi, ja menimme sitten katsomaan Sirua. Se pureskeli heinää rauhallisena ja tyytyväisen oloisena. Pian eläinlääkäri saapuu. Hän tekee tarvittavat tutkimukset, ja kertoo(eläinlääkärin kommentti)

"Kaikinpuolin terve tamma. Varsat voivat hyvin ja kasvavat normaalisti. Ei mitään huomautettavaa"

Olen iloinen, kaikki on sujunut hyvin. Kävelytän Sirua vielä illalla maastossa. Päästän sen loppupäiväksi tarhaan. Laitan Sirun mössöt valmiiksi turpoamaan, ja kirjoitan vihreään ämpäriin isolla SIRU, ILTA MÖSSÖT. Kun olen siivonnut tamman sotkut karsinasta, lähden kotiin. Tekstaan Cecilielle vielä, että hakee Sirun tarhasta klo 17.00, sitten lähden ulkoiluttamaan koiraani Jadea.

Vastaus:

Todella kiva aloitustarina ja oli kyllä erittäin kiva lukea tällaista selvää ja oikein selkeästi sujuvaa tekstiä. Saat tästä tarinasta 60v€

- Cecilie

Nimi: Luna

31.08.2017 16:58
Ensimmäinen päivä #1

Oli aurinkoinen syyspäivä, kun vihdoin pääsin tutustumaan Briksun ja Nean uuteen kotitalliin. Kävelin juuri tallin pihaan, kun näin Cecilen taluttavan suloista shettlanninponia tarhaan.
"No moi! Vihdoin suakin näkee", Cecile tervehti.
"Moi. Anteeksi, oon ollu kuumeessa. Mutta nyt, olen täällä. Muuten olen ostanut Nealle ja Briksulle loimia ja riimuja jotka tuon pian tallille", vastasin katse naulittuna shettikseen. Se on tosi söpö ja pörröinen!
"Selvä. Muuten tämä tamma on Candy, joka kyllästyy kohta seisomiseen. Hyvää päivän jatkoa!" Cecile huikkaa naurahtaen ja lähtee kävelemään Candy vierellään kohti tarhoja. Hassua, ajattelen kun astun sivutalliin, ostin Nealle Candy-merkkisen loimen!
"Sattumaa", sanon hiljaa karsinassa seisovalle mustalle arabille. Kävelen Briksun ja Nean karsinoiden luo.
"No moi!" Sanon iloisesti. Nea pärskähtää vastaukseksi ja jopa Briksu nostaa päänsä ruokakupista ja höristää korviaan.
"Voi, teillä oli varmasti ikävä!" Huokaisen kun nojailen orini karsinan oveen. Kurotan käteni karsinaan, ja rapsutan Briksua lavasta. Nea, kateellisena Briksun huomiosta, hirnahtaa närkästyneenä.
"Joo joo tyttö. Älä huoli, pääset tänään lenkille!" Sanon sille naurahtaen.

Tällä hetkellä en vielä ole hankkinut varusteita Nealle, joten lainaan tallin varusteita. Harjaan tammani ja puen sille varusteet ja suojat. Sitten puen omat varusteeni.

Nousen Nean satulaan ja annan puolipitkät ohjeet. Lähden käynnissä liikkeelle yhdelle lukuisista maastopoluista.

Olen ratsastanut jonkin aikaa käyntiä, joten otan ohjat tuntumalle. Nostan kevyen ravin ja käännyn taas uuteen risteyteen. Kokeilen vähän väistöä, joka sujuu mainiosti. En enää halua jatkaa pidemmälle, joten käännyn takaisin. Yritän muistella mistä ratsastin. Oikealle, suoraan, vasemmalle, pikku pätkä laukkaa, vasemmalle… ja sitä rataa. Hiljennän Nean käyntiin noin 5 minuuttia ennen kuin saavun tallipihaan. Siellä pysäytän tamman, ja laskeudun maahan.

Talutan Neaa tarhaa jotta se saa ulkoilla kevyesti maaston jälkeen. Harjasin ja puunasin tamman, mutta pitihän se arvata että hevonen piehtaroisi itsensä heti likaiseksi.
"Possu", moitin Neaa, joka alkaa syödä hotkia heiniään. Ihana maasto, ajattelen kun katselen Neaa. Pian päätän lähteä kotiin. Ennen sitä vien Briksun ulos.

Elven Lands on mukava talli, ajattelen kun pyöräilen kotiin.

Vastaus:

Kiva tarina! Jaksotit tarinan kivasti ja tätä olikin helppo lukea.
Saat tästä kivasta tarinasta 50v€

- Cecilie

Nimi: Aleksandra

29.08.2017 15:43
Tutustumista #1

Aurinko papisto ihanasti äitini audon sisään kun auto kaarsi tallin pihaan. Avasin audon oven ja nousi kyydistä "hei hei kultaseni et kai unohtanut mitään" äitini muistutti. Avasin vielä kerran auton oven koska Reppuli olisi muuten jäänyt autoon. " nyt on kaikki" sanoin. Lähdin kävelemään kohti tallia. Tallin pää ovet olivat auki kävelin suoraa pandan karsinan luokse. "Moi panda" ihastuin heti siihen kun näin sen....
Jatkuuu........

Vastaus:

Kiva pikku tarina. Huomauttaisin kirjoitusvirheistä, joihin olisi syytä kiinnittää huomiota, sekä sitten tarinan pituuteen. Pituutta saat kuvailemalla tunteita, tilanteita sekä käyttämällä kappalejakoa.
Saat tästä tarinasta 20v€

- Cecilie

Nimi: Ida

23.08.2017 22:00
#1 Köpöttelyä Ruskan kanssa

Avattuani auton oven Ruska sinkoaa ulos haukkuen. Se tekee pienen lenkin auton ympäri, jonka jälkeen istuu suoraan eteeni tuijottaen minua suoraan silmiin. ”Hyvä poika”, kehun tätä samalla kumartuen rapsuttamaan sitä korvasta. Lähden hiljalleen kävelemään kohti tallirakennusta Ruska nuokkuen vasemmalla sivullani. Se varmaan luuli pääsevänsä kisoihin, kun se noin taas käyttäytyi. ”Vapaa, ei sun tarvii olla siinä noin asennossa”, mutisin koiralle, joka käskyn saadessaan säntäsi juosten kohti hevosten tarhoja. Ei se tarhoihin menisi, ei se ole ennenkään mennyt. Ruska sai kerran lähdöt, kun meni härnäämään erästä oria. Ori ajoi koiran äkäisenä ulos tarhastaan ja paniikissa Ruska oli törmännyt vielä lankaan ja saanut kunnon tällin. Voi raukkaa, mutta ei ole sen jälkeen mennyt enää tarhoihin, jos siellä on ollut hevosia. Vihelsin koiran takaisin luokseni, kun ei voinut tietää ketä tallipihalla pyöri. Voihan täällä olla vaikka joku, joka pelkää koiria tai on niille allerginen.

Yksityistallissa oli hiljaista. Cecilie oli jo vienyt hevoset ulos ja nähtävästi myös siivonnut tallin. Ruska säntäsi tietenkin tutkimaan karsinoita, mutta onnekseni se ei löytänyt mitään hevosenkakkaa mitä syödä tai missä se voisi pyöriä. Ei sillä yleensä ollut tapana niin tehdä, mutta pesun jälkeen asia oli aina toinen. Hain satulahuoneesta Loven varusteet käytävälle ja lähdimme Ruskan kanssa hakemaan Lovea tarhasta.

Jättiläismäinen ruskea karvakasa nosteli tynnyrin kokoisia jalkojaan Cecilien taluttaessa sitä kohti tarhoja. En olisi välttämättä itse uskaltanut taluttaa noin massiivista hevosta. Sen pitkä harja laskeutui kauniisti laineille ja hulmusi ruunan käynnin tahdissa. ”Moi!” huikkasin Cecilille, joka samalla huomasi minut ja Ruskan. ”Moi”, hän sanoi takaisin ja keskittyi avaamaan tarhan porttia. Päästettyään ison, enemmänkin karvaisen norsun, kuin hevosen tarhaan, hän tuli luoksemme. ”Heei, kukas tää sheltti on?” Cecilie esitti kysymyksen minulle, mutta kumartui samalla rapsuttamaan Ruskaa, joka innoissaan olisi, vaikka hypännyt naisen syliin, jos olisi siihen luvan saanut. ”Ruska”, naurahdin ja Cecilie nousi seisomaan samalla silitellen Ruskaa päälaelta. ”Miten Love on täällä nyt viihtyny?” kysyn Cecilieltä samalla katsoen valkoista ponia, joka nautti aamuheiniään yhdessä tarhoista. ”Hyvin se on täällä pärjännyt. Ei sen kanssa mitään ongelmia ole ollut”, hän vastasi vakuuttavasti ja nyökkäsin. ”Aattelin mennä vähän maastoon Loven ja Ruskan kanssa kohta”, ilmoitan Cecilialle ja lähden hiipimään Loven tarhaa kohti. ”Okei, mä lähden siivoamaan tota tallia vielä”, Cecilie ilmoitti lähtien takaisin talliin. Siellä olikin hieman enemmän siivoamista, kuin yksityistallissa. Jatkoin Loven tarhalle, jossa avattuani portin Ruskakin uskaltautui mukaani. Sain nostaa Loven pään heinän seasta ja melkein raahasin ponin portille. Onneksi Cecilie oli jättänyt sille riimun, sillä muuten en olisi saanut sitä irti tuosta heinäkasasta ennen kuin se olisi syöty. Lähdin viemään ponia talliin Ruskan samalla pitäen meihin hieman etäisyyttä. Love oli sille kuitenkin melko tuntematon poni vielä, eikä se voinut tietää pitikö se koirista vai saisiko Ruska kaviosta jos menisi liian lähelle.

Pieni maastoreissu voisi tehdä kaikille kolmelle hyvää. Harjasin ja satuloin Loven käytävällä samalla Ruskan kaivellessa ponin harjapakkia. Kun olin varustanut myös itseni kypärällä, talutin Loven ulos ja nousin valkoisen poni selkään. Myös Ruska seurasi mukana ja piti minua tiiviisti silmällä. Se ei halunnut että häviän vieraassa paikassa. Koira oli kyllä hyvä ottaa maastoon mukaan. Etenkin Ruska, kun se totteli niin hyvin ja siitä voisi olla apua jos jotain vaikka sattuisi, enkä itse pystyisi auttamaan itseäni. Elven Landsin maastot olivat minulle vielä tuntemattomia, mutta lähdimme vain kävelemään porukalla johonkin metsätielle.

Täällä oli ilmeisesti melko hyvätkin maastot. Metsätien maisema muuttui moneen kertaan ja tie tuntui haarautuvan jatkuvasti ja menin laskuissa sekaisin metsään katoavien polkujen määrässä. Ruska tietenkin paineli onnessaan ympäriinsä hyppien ojien ja oksien yli. Sen pitkä turkki on varmaan tämän päivän jälkeen aivan takussa, niin kuin aina metsäreissun jälkeen. Otimme hieman ravia Loven kanssa, ettei lenkki jäisi ihan kävelyksi. Yritin painaa mieleeni kaikki mielenkiintoiset polut ja tienpätkät, jotka voisin tutkia joskus myöhemmin. Jossain vaiheessa otin ponin takaisin käyntiin ja käännyimme metsäpolulle, jonka ympärillä metsä oli melko avaraa. Se vaikutti metsältä, jota oli vasta hoidettu, sillä tien vieressä ojaan oli heitelty risuja ja metsässä näkyi painaumia raskaammista työkoneista. Valitsin tämän polun syystä, sillä täällä Ruska saisi juosta vapaammin ilman niitä oksia, jotka jäisivät turkkiin kiinni. Polku lähti nousemaan jonkun kukkulan päälle ja jouduin ottamaan Loven satulassa hieman kevyempään istuntaan ja nojaamaan eteenpäin. Poni asetteli huolellisesti askeleensa polun muuttuessa jyrkemmäksi ja noustessa aina vain ylemmäs. Huipulla polku taas lähti laskemaan takaisin päin ja sain pidätellä Lovea, ettei sen vauhti kasvaisi alamäkeä mentäessä. Kiemurtelimme polkua pitkin takaisin ilmeisesti samalle metsätiellä, mistä lähdimmekin polulle. Käännyn tiellä kotiin päin, jonne kävelin koko matkan, ettei tamma innostuisi lisäämään vauhtia tietäen matkan vievän tallille päin.

Hyppäsin Loven kyydistä ja taputin ponia kaulalle. Luottoponini ei taaskaan pettänyt luottamustani ja taapersi metsissä kuin mikäkin vaellushevonen, eikä häiriintynyt ympärillä hääräävästä koirastakaan. Toisin kuin Love, Ruska oli aivan uuvuksissa juostuaan varmasti viisi kertaa pidemmän lenkin, kuin me Loven kanssa ja kävi makaamaan tallin edustalla olevalle nurmelle. Vein kuitenkin Loven talliin, jossa riisuin siltä varusteet ja annoin hieman lämmintä melassivettä. Ilma oli lämmin, eikä poni ollut kuin hieman hikinen satulan alta, joten päätin viedä sen suoraan tarhaan, niin ei tarvinnut seistä turhaan sisällä. Ruska oli sillä välin selvinnyt välikuolemastaan ja ilmeisesti käynyt varkaissa jonkun tarhan vesiastiassa ja hölkkäili reippaasti jo mukanani, kun talutin ponia tarhaan. Love palasi tyytyväisenä jatkamaan aamuheiniensä jauhamista.

Vastaus:

Oikein ihana tarina! Tykkäsin tästä kyllä todella paljon
Olet hyvä kirjoittamaan, enkä tainut löytää virheitäkään tarinastasi.
Onneksi, ette eksyneet maastoon, jota löytyy niin paljon kuin muille jakaa. Siitä sitä pikkuhiljaa oppii. Odotan innolla seuraavaa tarinaasi.
Tästä tarinasta 58v€

- Cecilie

ulkoasu: Viimakoura, Shizoo, Flicr (Lisenssi) , kuvituskuvat ©  AK, Zuzule, taustakuva © The Inspiration Gallery

©2018 Elven Lands - suntuubi.com